Helsinkiläinen

Helsingin matkailuala on muuta Suomea enemmän ulkomaisten.

– Olet lukenut 1/5 maksutonta uutista. Helsingin kaupunki on tehnyt paljon töitä merellisen Helsingin kehittämiseksi. Nyt.

Jussi 69 Tytär Jussi Heikki Tapio Vuori, syntynyt 11.7.1972 Helsingissä. Siis 39-vuotias. En ole enempää seurannut urakehitystä, mutta aiemmin diggasin bändin joitakin biisejä,

Joutsan kunnanhallitus käsitteli 29.6. kunnan kuljetuspalveluiden kilpailutuksen lopputulemaa linja-autokuljetusten suhteen.

Olet lukenut 1/5 maksutonta uutista. Suomalaisyritys Nanoksi Finlandin valokatalyysipinnoitusten kysyntä on kasvanut.

Domain Suomeksi Zoom tarjoaa viestintäohjelmiston, joka yhdistää videoneuvottelut, online-kokoukset, chatin ja mobiiliyhteistyön. Zoom on saatavana Aalto-yliopiston henkilökunnalle ja opiskelijoille. Creative Commons -lisensseistä

Taidekeskus Antareksen sisätilat avautuvat kesäkauteen. Sisällä-ryhmänäyttelyssä on mukana kahdeksan taiteilijaa. Moises.

Isännöitsijän mukaan pahasti riitaantuneen taloyhtiön hallitus on toiminut tunnollisesti ja vastuullisesti. Kärjistyneitä.

Tiia Ahola kirjoitti sairautensa romaaniksi omaa oloaan helpottaakseen ja toisia auttaakseen. Tiia Ahola nauttii.

Iittalan taidekirjapäivät on keskittynyt kuvataiteesta kertovaan kirjallisuuteen jo yli kaksikymmentä vuotta. Raati käy vuosittain läpi Eliel Aspelin -kilpailuun lähetetyt kirjat ja tutustuu samalla.

Piritta Malinen tulkitsee katutaidetta Jussi TwoSevenin All Is One -näyttelyssä. (Kuva Kimmo Pyykkö -museo) Piritta Malinen.

Oliiviöljy Kasvoille Lisää oliiviöljy ja kaurahiutaleet. Levitä kasvoille ja anna vaikuttaa 15–20 minuuttia. Huuhtele haalealla vedellä ja levitä lopuksi kasvorasvaa huolellisesti. Kosteuttava

Suomessa rasismista ja syrjinnästä kärsiviä vähemmistöryhmiä ovat esimerkiksi saamelaiset, afrikkalaistaustaiset ja romanit. Someilmiöksi noussut Black Lives Matter -liike kehottaa kaikkia ihmisiä lii.

Uusi elämys. Senaatintorille avattiin eilen ravintolaterassi houkuttelemaan niin paikallisia kuin kauempaakin tulevia.

Pelkästään viime vuonna Suomessa otettiin käyttöön 4400 kaasuautoa, joista 2300 oli uusia autoja. Noin 2000 kaasuautoa tuotiin käytettyinä ulkomailta ja noin sata konvertoitiin tavallisesta henkilöaut.

Ranskanbulldoggi Pentuja Ranskanbulldoggi on eloisa, pieni koira, joka viihtyy kaupunkiympäristössä. On kuitenkin tärkeää huolehtia, ettei siitä tule ylipainoista, sillä se aiheuttaa koiralle

Viime viikolla tavanomainen työpäiväni keskeytyi kollegan kertomaan juttuvinkkiin. Lahtelaislähtöinen kapellimestari.

Varusmiespalvelus: Puolustusministeriö päätti kokeilusta helmikuussa. Ennakkokyselyssä halukkuudesta miesten ja naisten.