Kiinteistöt

Viimeistelyssä oleva uusi jätehuoltolaki kiristää jätteiden lajitteluvaatimuksia etenkin pienissä taloyhtiöissä. Lakiesitykseen on kirjattu, että biojätteelle, kartongille, lasille, metallille ja muov.

vuorokauden aikana, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL). Tartuntoja on nyt yhteensä 7 362. Eniten tartuntoja tähän.

Kolumni, Tuuli Hirvilammi: Tyhjät kiinteistöt hukkatilana.

– Porvoon torin ympäristöstä löytyy koko liuta tyhjillään olevia kiinteistöjä: vanha terveyskeskus Lundinkadun päässä,

Olet lukenut 1/5 maksutonta uutista. LähiTapiolan teettämän kyselyn mukaan oma auto tuo useammalle suomalaiselle enemmän.

LähiTapiolan maalis-huhtikuussa teettämässä Arjen katsaus -kyselyssä yli tuhannesta vastaajasta 43 prosenttia sanoi enintään.

Veronkorotuksia on helppo vastustaa, mutta niitä ei voi estää tekemättä toimia, joilla hillitään jatkuvaa kustannusten nousua.

Jokioislaiset eivät ole jäämässä edes hetkellisesti ilman kauppaa. Vanha market puretaan vasta, kun uusi kauppa avautuu. Se.

Supon toimitilat ovat pitkään sijainneet Helsingin Ratakadulla. Suojelupoliisin eli Supon muutto uuteen päätoimipaikkaan.

Kanta-Hämeen perussuomalaiset ry haluaa erottaa Hämeenlinnan kaupunginvaltuustossa istuvan Matti Mikkolan valtuustoryhmästään rikostutkinnan ajaksi. Yhdistyksen ja valtuustoryhmän puheenjohtaja Teppo.

Rahat kannattaa laittaa pankkitilin sijaan rahastoon. Noin kaksi viidestä suomalaisesta pitää enintään 75 00 euron.

Vain kivenheiton päässä Helsingin Kaivopuistosta ja pääkaupunkiseudun arvokkaimmista asunnoista on myynnissä vailla vertaistaan oleva suojelukohde. Kotikatu-sarjasta tuttu näyttelijä Nelly Kärkkäinen,

Vammaistuki Lapselle Sairaalassa annettiin ymmärtää, että korotettu vammaistuki myönnetään kaikille vaikeasti kuulovammaisille lapsille. KELAsta tullut ensimmäinen päätös 11.1.2008 oli siten mielestämme ihmeellinen:
Aa Akku 3500mah Laplandia Vodka Minttu Lavikka mp minttu lavikka, mohsen, henna, pinja herttuainen, inka nielikäinen ja minttu kehusmaa. Hanna. over 1 year

Lauantaina Säkylässä kokoontunut Satakunnan Keskustapiirin piirikokous teki kannanotot monipaikkaisuudesta ja Kuninkaanmännyn vedenottohankkeesta. Monipaikkaisuus tarkoittaa, että ihmisillä on useampi.

Enää odotetaan rahoituksen loppuratkaisua: Jokioisten.

– Jokioisille suunniteltu Luonnonvarakeskuksen (Luke) uusi tutkimusnavetta nytkähtää eteenpäin elokuussa. Tuolloin odotetaan.